perjantaina, joulukuuta 29, 2006

Onnellista ja käsitöiden täyttämää Uutta Vuotta 2007!



Joulu meni jo

Ja nyt voikin esitellä joululahjaksi annettuja käsitöitä :) minun kohdallani tosin voi puhua vain yhdestä, sillä paljon oli suunnitteilla, mutta vain tämä yksi pääsi valmiiksi asti. Eli Novitan Nallesta virkattu hartiahuivi äidilleni (ohje Novita Syksy 2005), jota olikin aika pitkäveteistä tehdä; pylvästä pylvään perään. Toisaalta taas, jos ohje menee kovin monimutkaiseksi, en tahdo pysyä mukana siinäkään :) Joka tapauksessa huivista tuli omasta mielestäni hieno ja kyllä lahjan saajakin vaikutti tyytyväiseltä, hän oli tällaista kaivannut ja sattui värikin olemaan lemppari.

Hieman kiire meinasi tämän kanssa tulla, kun vielä aatonaattona pujottelin hapsuja paikoilleen. Kiire johtui osaksi haarukkapitsihuivista, joka kiilasi tämän työn edelle, jotta sain sen synttäreilleni valmiiksi. Laitan kuvan huivista, jahka löydän säädyllisen kuvan siitä jonkun kamerasta. Omastani en sellaista löytänyt.

Näiden kekkereiden vuoksi jäi tämän bloginkin päivitys retuperälle joulukuussa, mutta lupaan parantaa tapani ja viihdyttää teitä jatkossa säännöllisemmin :) ja kyllä, olen nyt siis virallisesti aikuinen nainen :D

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

Synttärit ja bb-kiharoita

Viime vuoden Big Brotherissa asukkaat viihdyttivät toisiaan tekemällä foliorullilla kikkuroita toisilleen (siitä nimitys bb-kiharat :) ja innostuin silloin kokeilemaan niitä Ronjan päähän. Hienot kiharat tulee vähällä vaivalla!

Ronjan synttäreitä siis vietettiin itsenäisyyspäivänä, oikea synttäripäivä on 7.12 ja 9 vuotta tuli tällä kertaa täyteen.

Tässä synttärisankari hienojen kiharoidensa kera :)

Retroaarteita anoppilasta

Löysin jokin aika sitten kirpparilta (20 snt maksoi) Jokanaisen käsityökurssi-kansion, jossa oli neulomista ja virkkausta käsitteleviä kortteja, vuodelta 1979. Ilmeisesti näitä kortteja on tasaiseen tahtiin tipahtanut postiluukusta ja niitä on kerätty tällaisiin kansioihin. Olin aivan hullaantunut näihin retromalleihin ja anoppi käydessään meillä tokaisi että hänellä on nuo kaikki ja saat ne kyllä.

Sain ne pari päivää sitten ja olen selannut kaikki läpi, ihanan retroa on :) Kuvaan tänne joitakin "helmiä" kunhan saan aikaiseksi. Kansioiden aiheet ovat Neulon ja virkkaan, Leikkaan ja ompelen, Kudon puissa ja kehyksissä sekä Kirjailen ja värjään.

maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Työn alla haarukkapitsiä

Tästä pitäisi tulla suorakaiteen muotoinen hartiahuivi itselleni reilun parin viikon päästä oleville synttäreilleni. Kyseessä taas ensityö eli en ole haarukkapitsistä ennen mitään tehnyt, tekniikan opettelin tuolla edellisessä viestissä kertomassani Neuleklubissa syksyllä. Lankana Kitten mohair ja pitsi taitaa olla 6 cm leveää. Seuraan jonkun verran ohjetta uusimmasta Taito-lehdestä mutta myös sävellän tapani mukaan :)

Haarukkapitsin teko on kyllä varma keino saada hartiat kipeäksi. Jotenkin sitä haarukkaa pyöritellessä tulee väkisinkin jännitettyä hartoita. Jos jollain on vinkkejä tähän niin kertokaa ihmeessä!

Tässä ensimmäinen kaistale valmis, vielä viisi jäljellä.... Oikeastaan mua jännittää eniten tuo kaistaleiden yhdistäminen, jos siitä tuleekin ihan viutelo! No onpahan itsetehdyn näköinen :)

sunnuntaina, joulukuuta 03, 2006

Neuleklubista

Neuleklubista on kyselty, kerron tässä vähän lisää. Kyseisen klubin järjestää ainakin täällä Järvenpäässä paikallinen käsityökeskus (Yhteiskouluntie 16, puh. 09-288443) Ja kun tuosta esitteestä katson, niin myös Mäntsälän ja Orimattilan käsityökeskuksissa on järjestetty vastaavaa. Klubiin ilmoittaudutaan etukäteen ja mukana voi olla niin monena kertana kuin haluaa, minä olen ollut kaikissa ja ensi viikolla on viimeinen tältä vuodelta :) Jokaisella keskuksella on klubille oma hintansa, Järvenpäässä se on ollut 10 e/kerta tai 35 e/4 kertaa.

Klubin kuvauksessa kerrotaan näin: " Neulomme yhdessä, teemme tutustumiskäyntejä ja opimme joka kerta jotakin uutta, avullamme saat myös lankauutuuksia, työvälineitä, ideoita ja malleja. Toivomme mukaan käsitöistä innostuneita ja neulonnasta nauttivia sekä vasta uutta harrastusta aloittelevia ihmisiä." Syksyn aiheita klubissa ovat olleet sukat, hartiahuivit ja ponchot, pipot ja tumput sekä nyt ensi viikolla tietysti Joulu.

Klubiin otetaan mukaan vain rajallinen määrä harrastajia, meitä on ollut ehkä n. 10 joka kerralla, en tiedä mikä on maksimi mutta ilmeisesti kaikki halukkaat eivät ole päässeet mukaan. Näissä illoissa on ollut _tosi_ kivaa ja antoisaa, mukaan on lähtenyt aina tukku ideoita ja innostusta. Suosittelen ottamaan yhteyttä oman paikkakunnan käsityökeskukseen, josko jotain vastaavaa olisi tarjolla. Yhteystietoja löytyy täältä.